Viihdytys välineistö Ruotsalaisvalmisteiseen artistin ja viihdytysvälineistön siirtolaitteeseen ja puhelimen kompassisovelluksesta suunta kohti Lapuankautta Jyväskylää. Tälläkertaa en kiikuttanut mainoksia toimistolle vaan hain niitä toimittaaksenine herra manazerille Jyväskylään. Samalla kun noudin julisteita muistin tietenkin juoda noiden iloisten ohjelmakauppiaiden kahvit ja söin kaikki eväsleivät jääkaapista, salaa tietenkin.
Matka jatkui ja vähitellen oltiin pelipaikalla joka tottelee nimeä “Myöhä”. Romut lavalle ja Manazerin luo saunomaan.
Pienen maailman paremmaksi puhumisen jälkeen lähdettiin villitsemään Jyväskylän yöhön, Pääkaupungin Manazerilta oli myös tullut naamakirjaan muistutus kuinka kannattaa laittaa narripaita päälle koska Jyp kuulemma ottaa päähänsä ko. iltana. Siinä pelissähän oli mutten käynyt niin että narrit oli ottaneet päähänsä JYPiltä ja tuskin tuo narripaita olisi aiheuttanut mitään reaktiota, no ehkä vähän sääliä, että kiitos vaan neuvosta herra Manazeri Pääkaupunki.
Lopulta valot syttyy ja kansa hurraa, pienen tauon jälkeen meinasi vähän soittohommat hengästyttää mutta sisulla painettiin tappiin asti hirveällä sykkeellä. Sirkustelun jälkeen jäin tavoistani poiketen hetkeksi jutustelemaan keikkaa seuranneiden kanssa ja väittivät että oli ollut parasta ikinä. Tästä ylpistyneenä sanoin tietenkin manazerille että missä limousine on artisti haluaa saunomaan ja nukkumaan. Limousine oli kuulemma artistin oma Ruotsalaisvalmisteinen artistin, viihdytysvlineistön ja manazerin siirtolaite joka odottaa baarin takana lumikasan alla jäisenä. Jotenkin jäi sellainen tunne että Manazeri ei oikein arvostanut Artistia joka oli juuri kehuttu maastataivaisiin.
No lopulta mitään kamoja alettu yöllä kasaamaan lähdettiin vaan vähin äänin saunomaan ja nukkumaan, ehtiihän sitä muinakin päivinä roudata.
Iltapäivällä sitten vähitellen heräiltiin ja meikä lähti noutamaan kamoja Manazerin valvovien silmien seuratessa toimitaa alusta loppuun. Kamat niiden siirtovälineeseen ja kompassista suunta kohti paikkaa nimeltä Ruovesi.
Parin tunnin köröttelyjen jälkeen alkoi taas se iän ikuinen kamojen kanto, vaikkei ollut edes paljon mukana niin silti se otti aivolohkoon enemmän kuin riittävästi. Nopeesti vaan kamat kasaan ja edellisen päivän saundeilla mennään, jotain kaikua tuli vissiin vähennettyä kun paikka itsessään jo kaikui tipatonta tammikuuta.
Ei auta, salissa ei juuri ketään mutta soittamaan mennään, yritin siinä kysellä että mitäs te haluaisitte kuulla. Eka setti meni paikillisten kovisten Paranoid aiheen parissa mutta toiseen settiin sitten jo tuli myös sellaista yleisöä joka oli lähtenyt ulos pitämään hauskaa ja kuuntelemaan ku hippi soittaa muzaikkia. Vähän jäi sellanen tunne että ilta jäi pahasti kesken mutta valo merkki puski ja kun lauantain valomerkki tulee, silloin alkaa viikon viimeinen roudaus.
Kamat hätäiseen tyylliin kaksinkerroin autoon ja kotia kohti.
Virroilla sitten en millään löytänyt ulos meno tietä ja kysyin keskustassa parkissa olevilta Pollllliiseilta että miten täältä pääsee pois, puhalluttivat ensin ja sitte vasta kertoivat,,,,