Arkisto: Joulukuu 2005

27.12 Kotimatka

Tiistaina 27. joulukuuta 2005

Aamulla kello pärisi ja kamat kassiin ja aamupallalle joka oli taas aivan tanan hyvää. Romut autoon ja käytiin vielä kiittelemässä henkilökuntaa asioiden toimivuudesta ja ystävällisestä kohtelusta. Siinä sitten saatiin vielä firman paidatkin ja isot kiitokset keikoista joista henkilökunta oli digannu täpöllä. Kotimatka meni varmaan puoliksi siinä kun kehuttiin kilpaa suomutunturin henkilökuntaa ja sitä tapaa miten bändejä kohdeltiin, on se perkele vähä toista joissain paikoissa joita ei nyt tässä mainita, kaikki toimi jopa paremmin mitä sitä tälläin soittajan rääpäle osasi ikinä odottaakkaan. Loppumatka jauhettiin sitä ikuisuuskysymystä siitä levyn tekemisestä ja reenaamisen säännöllistämisestä. Kaffia juotiin ja oulussa syötiin. Lopulta kotona ja eräsbändinjäsen kuitenkin jatkoi vielä turkuun lomalle eli autolla tuli vuonna 2005 ajeltua jonkin verran.

26.12 Kemijärvi, Hotelli Suomutunturi

Maanantaina 26. joulukuuta 2005

Ja Uni muuten maittoi sitten kunnolla, itse heräsin siinä klo15.05 ja menin ulos vähä kävelemään ja taas sama juttu henkilö kunta tuli heti kyselemään että tarviiko kahvia tai jotain sauna ja uima-allaskin olis ei muutaku sinne jos siltä tuntuu. No pikku aamulenkin jälkeen takas hotellille ja jätkätkin vähitellen heräili ja ei muutaku aamupallalle rinne kahvioon missä taas niinikään henkilökunta hymyili ja mikään ei maksanut muusikoille mitään. Seuraavan uudelleen kävelyllä tälläkertaa koko orkesterin voimin. Kävelynjälkeen seisovaan pöytään ja voi perkele että oli hyvää ruokaa, maha turvoksis sitte vaan saunomaan ja uima-altaaseen rentoutumaan. Uima-allas ei ollut sitten mikään metrikertaakax vaan ihan kunnon allas, kylläkelepaa. Päiväunet taas ja sitten soittamaan. keikka oli ainakin mun mielestä parempi kuin edellinen vaikka jätkät kyllä väitti että soitto toimi myös sunnuntaina ihan Ookoo.Tanssilattialle saatiin kaikki ja ne jopa laulo mukana sillon ku mä käskin. Ihan jees keikka ja tiskin kautta nukkumaan.

J.

25.12 Kemijärvi, Hotelli Suomutunturi

Sunnuntaina 25. joulukuuta 2005

Kello soi ja voi poijjaat että oli väsy. Nooh takkipäälle ja pate kyytiin jonka jälkeen juhaa odottelemaan hoviskalle. Kalajoella tai oulus käytiin aamupalalla ja huomattiin että ei täs mitään kokopäivä on ajettuja ei olla vielä edes puolesvälis, hyvn kulkee. Kuusamos tankki taas turvoksiin ja takas tielle enää matkaa about 100km. Perille päästiin ja olihan mukavaa porukkaa henkilökunta. Yks autto roudaamises ja yks kyseli heti että teillä on varmaan nälkä mitä te haluaisitte syödä, ainut miinus siinä syömisessä oli se että annettiin matalataajuus taitelijan hoitaa ruoka tilaukset sillä aikaa ku mikitettiin rummut. Ruoka oli kyllä perskuleen hyvää mutta ne annokset oli jotain mallia tarhatytöille. Henkilö kohtasesti otin aika raskaasti sen automatkan ja painuin nukkumaan heti ruuan jälkeen. Keikkakin sitte tuli ajankohtaiseksi ja huomattiin että perhana takahuoneessa on pomppulinna, voi perskuta mitä luksusta siinä sitten mietittiin että miten tota vois hyödyntää illan shoussa. Ei kuitenkaan hyödynnetty vedettiin perussetti ja mentiin iltapalan joka vartavasten meitä varten valmistettiin kautta nukkumaan.

J.

23.12 Jyväskylä, Gigglin Marlin

Perjantaina 23. joulukuuta 2005

Taas herättiin ja edelleen oltiin Jyväskylässä mitä V.ttua. No sama kaava toistui, joululahjoja ostamaan, syömään, jazzbaariin kaffille ja iltatorkkujen jälkeen lavalle.
Eipä siitä keikasta paljon mitään mieleen jäänyt kyllä siinä jo joulupukin tulo jännitti jo niin kovaa että rutiinilla biisit ja lihasmuistista spiikit. Kamat kantoon ja kohti kotia risuja vastaanottamaan. Kotimatka oli muuten ihan perseestä lunta satoi niin paljon että meidän panssarivaunu jolla keikkareissut tehdään ei meinannut millään pysyä tiellä ja jos pysyi ei meinannut niiden kinosten yli päästä millään. kotiakin päästiin ja eihän sitä nyt ihan pelkkiä risuja saatu.

J.

22.12 Jyväskylä, Gigglin Marlin

Torstaina 22. joulukuuta 2005

Aamulla eli iltapäivällä, konserni lähti ostamaan joululahjoja ja muutenvaan hengailemaan pitkin kylää. Syömässä käytiin ja sen jälkeen Jazz Baariin kahville kuten oli aina ollut jyväskylässä tapana ja baarimikkokin meidät kesältä muisti kun niin ikään siellä vierailimme. Siinä sitä kakkaa jauhettiin sitten tovi ja oli tullut aika päiväunten. Päivä unista tosin ei tullut mitään koska Juha halusi lakaista Paten korvia harjala johon pate vastasi varastamalla Juhan tyynyn johon minä että “voi vittu vielä viikko jäljellä ennenku alkaa loma” Kohti baaria ja keikkakin taas alkoi, aika kovameno torstai illaksi ja mehän kiitimme siitä soittamalla jopa vielä leveämmässä haara-asennossa kuin keskiviikkona. Keikan jälkeen taas paikalliseen kebabpizzeriaan jossa oli taas hauskoja ihmisiä. Paikallinen “jurpo” tuli paikalle ja halusi etuilla ja kun ei siitäkään saanut riitaa aikaiseksi alkoi muksimaan ohi kulkijoita, muksaisi juuri sitä väärää tyyppiä lensi ulos tuli IsoJurpon kanssa takaisin etuili vittuili henkilökunnalle kertoi että ei maksa pizaansa mutta saa sen silti jonon ohi. Basso taiteilijamme joka puhuu yleensä vain ja ainoastaan ja paljon paskaa totesi tämän kaksikon toiminnasta aika osuvasti “mä en ikinä soita suuta sille joka tekee mun ruuan”. Ei tainnu jätkät käsittää että saattoihat saada pizaansa kuraa lattialta ja viemäristä. No enivei pizzat huiviin ja nukkumaan

J.

21.12 Jyväskylä, Gigglin Marlin

Keskiviikkona 21. joulukuuta 2005

Auto saatiin katsastettua ja ei muutaku äijjät ja romut kyytiin ja lapualle kaffille. Eikä aikaakaan kun oltiin G&M:ssä todistamassa sitä että siinä paikassa ne asiat vaan aina on pikkasen sekaisin, mut ei se mtn. tähän oli varauduttu ja päätetty että tällä reissulla hymyillään vaikka discolevyjä sataisi taivaalta. Hommat hoidossa lopulta, miksaaja jonka nimeä nyt en enää muista oli kuitenkin loistojätkä joka auttoi meitä saamaan talon PA:sta tarpeeksi seksikkäät saundit ja lopulta oltiin kämpässä joka meille oli luvattu. Illan keikkaan oli vielä tovi aikaa mutta Juha ehti kuitenkin vielä olla monta kertaa hukassa ennenkuin päästiin lavalle. Hyvää iltaa arvoisa Yleisö Suomen vaarallisin poikabändi J.K.B. lataa teille keskiviikosta perjantaihin rokkia ja bluussia länsisuomen leveimmässä haara-asennossa.one, two, three, sixsixseven the neighbour of the beast,,,,,,,,!!!!! Soitimme tällä kertaa myös muutamia omia “stygejä” ja ne tuntuvat uppoavan paremmin kuin hyvin. Paten Suosikki “Broken Hearts & Goodbye kisses” Juhan “No Questions” varsinkin rullasivat tosi hyvin oma suosikkini on “song about payday” noin niinkuin sanomansa puolesta,,,hehe. keikka ohi, huutoja kyllä kuului mutta ei tarpeeksi eli vähin äänin paikalliseen kebab ravintolaan jossa huomaltunut neito pamauttaa Paten viereen istumaan ja samassakun nappaa palan Paten pizzasta toteaa että “et sä varmaan jaksa tota kokonaan syödä” ja tästähän sitten riitti riemua.

17.12 Vaasa, Talles Pub

Lauantaina 17. joulukuuta 2005

Hell Jeeeeaaaaaahh! Maatakiertävä sähkösirkus J.K.B. lähti suurin odotuksin x-mas tourin valmistavalle keikalle kotikylän Talles pubiin. Oltiin luvattu sirkustemppuja ja vaarallista akrobatiaa ja sitä Vaasalaiset sai eli, helmiä sioille. Päivä alkoi niinkin mukavasti kuin että roudattiin omilla avaimilla romut jo aamusta eli klo 13. pelipaikalle ja tehtiin kunnon soundtzechkzkckxk ja pidettiin siinä samalla vuoden kolmannet reenit. Edellisestä voi todeta että bändi reenaa todella ahkerasti, vähä jäätiin viimevuoden reeni tahdista silloin sentään reenattiin kahdesti talvella ja kahdesti kesällä eli yhteensä neljä kertaa soitettiin ilman että siitä olisi maksettu,,,,kova hintalaatusuhde.
Itse keikkahan ei tarjonnut juuri mitään uutta niille jotka ovat vuosia kiertäneet fanibussilla kaupungista toiseen seuraamassa pohjanmaan seksikkäintä shouta. Bileet oli kuitenkin niin vauhdikkaat että järjestyksen valvonta henkilöt tulivat oikein kaksin kappalein lavan eteen turvaamaan meidän koskemattomuuttamme kun me näyttelimme soittamista taustanauhan tahdissa, eihän kukaan nyt voi kuvitella että niissä asennoissa ja hypyissä pystyisi soittamaan niin timmisti kuin J.K.B. show antaa ymmärtää.
Vimppa setti tonttulakki päässä ja haara-asento oli levinnyt jo niin leveäksi että housut oli haljeta ja kansa laulaa Keep On Rockin in the Free Woooooooooooooooorld!.
Keikka ohi joidenkin encoreiden jälkeen ja siitä se sitten lähti x-mas tour 2005.

J.

12.12 Ennakko fiiliksiä ennen loppukiriä

Maanantaina 12. joulukuuta 2005

Maatakiertävä sähkösirkus J.K.B. soittaa lauantaina 17.12 Omassa armaassa kotikylässään pienimuotoisen treenikeikan ennen kuin lähtee jo ties kuinka monenen kerran valloittamaan Jyväskylän Gigglin Marlinia, eli sitä pikku sokkelokuppilaa jonne otetaan reilusti yli tuhat päätä sisälle heilumaan J.K.B.n sähkösirkuksen tahtiin ja sieltä sitten jatketaan kemijärvelle tunturi maisemiin. lopullinen yhteen veto vuoden tapahtumista tulee siinä vähän uuden vuoden jälkeen näille sivuille jotka pahimmassa tapauksessa saattavat saada aivan uuden ja ammattimaisemman ulkoasun. Eli tässä on vähän jopa reenailtu, joo kerran käytiin vähä jotain räpeltämässä ja siihen se taas jäi mutta bändi on silti vedossa. Lauantaina siis soitetaan kotikylässä ja kotikylän keikat on aina niitä joita jännittää kaikkein eniten. Esm. Tuleeko kaikki bändipoliisit ulisemaan, tuleeko Fredi hokemaan että “teidän pitäis JOSKUS päästä vähä tonne tien päälle ja muihin kaupunkeihin keikalle” Ja siinäku yrität sitte Fredille kertoa että kuule ku me tavallaan soitetaan joka vuosi noin 1-2 Vaasan keikkaa koko bändillä ja tarkoitus olis vähentää siitäkin 2 keikkaa, muut keikat soitetaan muualla Suomessa käy vaikka kotisivuilta katsomassa. No eihän se perkelee jätkä oo sitä 10vuodes oppinu ja siks sitä voikin haukkua täälä netissä ihan niin paljon ku sielu sietää, pistäkää kaikki jotka tapauksen tietää niin meidän vieraskirjaan vaan ketkuiluja Fredille.,,,,,ja asiaan takas joo eli meillä on sellanen kolmen setin treeni ohjelma joka viedään läpi Talles Pubin illassa. Show tulee olemaan taiteellinen ja juuri sellainen josta puhutaan vuosia myöhemmin Vaasalaisena kulttuuri tekona. Eli kukaan meistä ei hymyile, yleisölle ei jutella, valoshowta ei ole, kaikilla mustat vaatteet, soitetaan selät yleisöön päin, jos joku huutaa paranoidia niin kävellään autoon loukkaantuneet ilmeet naamalla tai sitten vedätään normaali J.K.B. sähkökirkus ja kaikilla korostan KAIKILLA on aivan tanan hauskaapaitsi baaritimomikko Tadella piippaa korvat.

J.