07.04.06 Vaasa, Talles Pub
Perjantaina 7. huhtikuuta 2006HouseBand Oli taas liekeissä ja ilman reeniä sinne sitten mentiin arpomaan. Soitettiin pääasiassa biisejä joita olemme joskus soittaneet mutta emme aikoihin kuitenkaan. Keikka meni niin sanotusti kaksijakoisesti osa biiseistä svengasi ja osa taas ei. Ainut mainittava asia oli se että allekirjoittanut soitti pitkästä aikaa stratolla ja jopa joitain efektejä tuli käytettyä, normaalisti kun on totuttu että se on lespaul ja särösaundia maailman tappiin leveässä haara-asennossa. Ainakin osa yleisöstä tuntui olevan myytyinä ja tanssilattialla jalka vipatti ihan kiitettävästi. Vähään aikaan ei valitettavasti sitten tapahdukkaan mitään seuraava keikka on Jurva Hotelli 13.5 ja sitä seuraavasta keikasta ei tässä vaiheessa ole mitään tietoa, sitä ei tulla tekemään ennen kuin levy on valmis ja julkaisu kunnossa. Hyvää Pääsiäistä, Vappua, Juhannusta ja muita juhlapyhiä kaikille.
J.