26.08.06 Pieksämäki, Galaxy
Lauantaina 26. elokuuta 2006J.K.B. oli taas pitkästä pitkästä aikaa tien päällä ja jälki oli tuhoisaa. Kohteeksi oli valikoitunut Pieksämäen uusi ylpeys, yökerho Galaxy. Matka lähti totuttuun tapaan takkuillen käyntiin ja yhtä bändin jäsentä taas odoteltiin ja etsittiin ympäri kylää mutta melkeinpä aikataulussa päästiin lähtemään. Matka oli pitkä uuvuttava ja raskas. Kaikki mahdolliset vanhat jutut kelailtiin läpi ja lopulta oltiin perillä. Galaxy oli kyllä tosi siistin tuntuinen mesta ja kaikki mahdollinen oli hyvin huolehdittu bändille valmiiksi. 8kilon PA odotti valmiina ja mikit ja muut systeemit oli talon puolesta, ainoastaan valot oli vielä vähän työn alla joten kaivoimme autosta omat lamppumme showta koristamaan. Sauntsekki tehtiin huolella ja ei edes tullut kiire vaikka aikataulu ennakkoon vähän kusikin. Tsekin jälkeen vaaralliset sähkösirkuksen edustajat siirtyivät lavan alla sijaitsevaan saunaan löylyttelemään. Biisilistaa vähän arvottiin koska henkilökuntakaan ei oikeen vielä osonnut sanoa että minkätyyllistä jengiä paikalle tulee koska baari oli ollut vasta kaksi viikkoa auki. Kehiteltiin sellainen setti että varmaan rokkaa vielä taksitolpallakin,,,tai en mä tiedä onko Pieksämäellä muutakuin se kuuluisa rautatieasema jolla soi blues. Pian oli aika tullut jälleen rokkaamisen ja kohkaamisen. valot syttyy ja rokki raikaa. Ihan heti ekoista biiseistä ei jengi lankea polviemme juureen mutta kyllä se siitä sitten taas lähti totuttuun tapaan. Porukka laulaa mukana ja tanssii kuin olisi viimeinen päivä vuotta 1999. Biisit joita olimme kesällä jonkin verran reenailleet tuntui uppovan kansaan hyvin. Keikan jälkeen hips hips sauna osastolle syömään talon tarjoamia voileipiä. Aamulla odotti taas se “saatana” eli roudaus ja kotimatka,,,ai ai kyllä sattuu ja väsyttää.Sivuille muuten ilmestyy ääni näytteitä biiseistä joita olemme keikoilla soitelleet eli ei muutaku kuuntelemaan ja fiilistelemään että olisipa jo perjantai ilta ja J.K.B.n keikka.
J.