Arkisto: Maaliskuu 2007

Rosie’s Playground Vaasan Talles pubissa 24.03.2007

Maanantaina 26. maaliskuuta 2007

tp1Tänäkin viikonloppuna oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua kun Rosie’s Playground latasi kamat autoon ja suuntasi kohti kotikylänkeikkaa. Tälläkertaa matka oli niin lyhyt että emme ehtineet matkalla haukkua kuin A-kirjaimella alkavat bändit. Talles Pubissa kun ei ole sinänsä mitään lavaa tai muutakaan stadionin kaltaista soittonurkkausta rakennettiin systeemit huolella ja ammattitaidolla, tästä rakennus urakasta tulee muuten ehkä kuvasarja katseltavaksi. Soundtsekki tehtiin myös ajan kanssa että kuuntelunautinto olisi täydellnen. Tsekin jälkeen ei tällä kertaa tarvinnut mennä hotelliin tuijottamaan valkoista seinää ja räkimään kattoon vaan ehti helposti kotio surffaamaan oikeuteen haastetun youtuben ihmeelliseen maailmaan.

tp2Keikka lähti käyntiin ensimmäistä kertaa orkesterin historiassa itse valmistamallani introlla ja olihan se perhanan hiano avaus keikalle. “Terävästi pukeutuneen miehen” alkutahdit lyötiin ja valot syttyivät oikea-aikaisesti kuten olimme valomiestämme Tadea neuvvoneet. Pari biisiä meni ennenkuin yleisö söi kädestämme, tähän ei tietenkään olla totuttu että siinä menisi niinkin kauan, mutta kukaan ei sitten vissiin ole profeetta omalla maallaan tai seppä syntyessään naapurikaupungin puolella. Soitto kulki mielestämme pahuksen hyvin ja jopa oma basson soittoni rupeaa löytämään uomiinsa. Ensimmäiseen settiin mahdutettiin myös rumpusoolo ja pakko väittää että se oli tähän mennessä paras kuulemistani Paten rumpusooloista, bändi rokkaa keletana!

Toinen setti lähti sitten jo astetta stydimmin ja yleisö oli polvillaan. Toinen setti sisälsi Henkan oman kitarajumala spotin ja komppirhmämme huomasi noin niinkuin vauhdista että tähän Henkan soolospottiin sopii hyvin taustalle Wishing well niminen menopala ja ikäänkuin aloimme tylysti soittamaan sitä päälle koska henkan soolohan olisi varmaan kestänyt aamuun saakka. Yleisö lauloi Vaasalaiseksi yleisöksi jopa yllättään hyvin ne yleisönhuudatus kohdat mukana ja tämä rohkaisi allekirjoittaneen jopa bassosooloon. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja Little wingiin on hyvä lopettaa. Ensiviikolla vedetään yhdet stemmalaulureenit ja aletaan valmistautumaan pääsiäiskiertueeseemme joka tottelee nimeä “Pääsiäispäivänä takki on tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisaamuna”.

Rosie’s Playground Kinnulan Telakka-Baarissa

Maanantaina 19. maaliskuuta 2007

Matka alkaa kuinkas muutenkaan kuin hirveän kiireen saattelemana mutta aikataulu piti kuitenkin ja 8tiellä oltiin neljän maissa. Tasaista tahtia puksuteltiin kohti määränpäätä ja taas ties kunka monennen kerran haukuimme lähes kaikki maailman muut bändit huonoiksi kaikin tavoin. Lapuan ABC.llä juotiin taas kaffit kuten asiaan kuuluu ja pitkän taivalluksen jälkeen oltiin perillä. Asiallinen mesta, asiallinen henkilökunta. Kamat saatiin pystyyn ja lavasaundi oli uusista montoreista johtuen timanttia. Ruokailun aikana saimme jutella parin paikallisen kaverin kanssa jotka utelivat meiltä että “no kukas sen idolssin tänä vuonna voittaa” ja väittely olikin sitten valmis. Jotenkin harhauduimme kuitenkin väitelystä miettimään illan biisilistaa ja vaihtamaan esiintymisasuja. Puoleltayöin valot sitten syttyvät ja normaaliin tapaan yleisö villintyi. Muutamat uudet lisäykset keikkalistassa olivat myös Telakan asiakkaitten mieleen ja kuorolaulu oli taattua. Tuosta yleisön laulattamisesta alkaa muodostua jo sellainen rituaali että pitäisi varmaan tehdä joku gallup aihe näille sivuille että meneekö se välillä jopa överiksi. Minkäs siinä silti teet kun yleisö hoitaa sen mistä itse nostat palkan, ei kait se ojankaivajakaan valittaisi jos porukat tulis innoissaan omien lapioiden kanssa ja kaivais sen ojan valmiiksi ja itte sais silti nostaa palkan. Ennenku tää satuilu taas karkaa aiheesta tämän enempää muistuttaisin että tällä viikolla Rosie’s Playground palaa sinne mistä kaikki uutenavuotena alkoi, eli Talles Pubin soittonurkkaukseen aiheuttamaan yleisön villitsemistä.

Päivityksiä

Perjantaina 16. maaliskuuta 2007

Helou! Päivityksiä tulee aina kun on keikkailtu tuonne 8-tienvarrelle ja keikkakalenteriin täydentyy päiviä jatkuvasti enkä näistä asioista informoi enää uutisissa koska liiallisesta nettinöräilystä kärsii jo vire ja rockuskottavuuskin. J.K.B. merkkinen orkesteri on nyt siis tauolla siihen asti kunnes on levy joka julkaista, levystä ei tosin ole tietoakaan tällähetkellä. Sitävastoin Free Spirit-merkkinen orkesteri työstää paraikaa levyään ja video biisiin “until the night” on lähiaikoina julkaisukunnossa.

J.K.B.-merkkisen orkesterin tämän vuoden loput keikat tullaan tekemään Bändillä nimeltä Rosie’s Playground. Tänäviikonloppuna vierailemme paikassa nimeltä Kinnulan Telakka-Baari ja pystytämme sellaisen rokkishown että ei ole kuunapäivänä nähty. Mukana on mm. tulennelijästrippareita ja tiikereitä tämä kaikki höystettynä jumalia pilkkaavalla rockshowlla jossa ei turhia säästellä…..Arvoisat Telakan asiakkaat elämässänne koittaa risteys, ennen ja jälkeen Rosie’s Playgroundin keikan ja sunnuntai aamuna mikään ei ole kuten ennen:)

Jussi Kananoja Duo Vaasan kiertueella

Maanantaina 12. maaliskuuta 2007

Cowabunga, rundi alkoi kosteana ja sateisena ja synkkänä keskiviikkoiltana Tallespubista jonne allekirjoittanut ja Henkka roudasivat kitarat ja viulut. Biisilistaa työstettiin ja kovaa sooloilua pitkin iltaa. Talles Pubista ei jaksa tälläkertaa sen enempää turista. Perjantain tuli ruuvailtua vähän saundeja Hanne Ruuskaselle & Junnu Ikoselle. Hanna & Junnu muuten osaa ja uskaltaa, perhanan hyvä keikka. Lauantaina oli sitten paluu rikospaikalle eli Fondis konsernin yökerhoon Fontanaan ja aikaisemmista vierailuistamme siellä olimme jo oppineet että mikään ei ole niin varmaa kuin se että etukäteen ilmoitetut aikataulut eivät tule kertaakaan pitämään paikkaansa ja niin nytkin. Pienen soundtsekkailun jälkeen biisilistan muokkaus nuorisoystävällisemmäksi ja lavalle. Jengiä oli saapunut paikalle kiitettävissä määrin ja helppohan siitä on sitten ammentaa fiilistä itsellekkin. Kovaa yleisön laulatusta ja tilutäppinki sooloja akustisella, yleisön reaktio jäi mieleen ehkä parhaiten kun ekan biisin jälkeen ilmoitin että “Me ollaan mitä ollaan ja soitetaan teille kasarirokkia” yleisön hymähdys ja epäilevä ilme oli selvästi huomattavissa. Epäilevän hymähdyksen jälkeen tietenkin löin lisää vettä myllyyn ilmoittamalla että ”joo-o me soitetaan teille kasarirokkia akustisilla ja te huomaatte vielä rakastavanne sitä” enkä muuten ollu väärässä, siinä kuppilassa ei taatusti kukaan muu artisti ole koskaan saanut sellasta menoa aikaiseksi. Keikka sujui kaikinpuolin hyvin ja tulemme tekemään comebackin rikospaikalle 21.4 ja silloin otamme mukaan myös omat PA.t ja valot että musiikki nautinto voisi olla täydellinen.Â