Jussi Kananoja

Ihan ekana on pakko valitella sitä että ei meinaa aina ehtiä turista tyhjänpäiväsiä juttuja näille sivuille ku on niin pirusti hommaa. Mennäviikonloppuna olin huitasemassa tunninsetin trubaduuriviihdettä Vaasan ykkösyökerhossa Fontanassa. Meno oli mahtava ja toki oli kiva huomata että näissä pintamestoissa joissa ei yleensä käy live-esiintyjiä ne yleisön hämmästyneet ilmeet on jotain aivan käsittämätöntä. “Ei oo totta, toi jätkä soittaa tota kitara ja laulaa. Voi Hesus ku kuulostaa mahtavalta” Aplodit oli aina kovaäänisiä ja kohteliaita, eihän se diskojengi oikein tiedä mitä sielä pitäis tehdä ku biisi loppuu ku yleensä se ei lopu vaan diitsei miksaa siihen lennosta toisen päälle että diskopumputus olis mahdollisimman tasaista ja sulavaa, ja jätetään tähän diskojen morkkaaminen. Maanantai ja tiistai meni sitten akustisia ja slide raitoja soitellen vielä nimeämättömälle levylle. Täs voi nyt tulla pientä viivettä uutisointiin ja päivityksiin ku näistä hommista tienaa niin paljo että on varaa lähteä etelänlomalle. Parinviikon päästä sorvi huutaa taas putket punasena pitkin kasitietä.

Kuten kuvista huomaa niin sitä on oltu kuvioissa mukana jo jonkin aikaa, Lennonkin oli vielä elossa kun nuo kuvat on otettu. Kesällä kitarasta kävi vielä sulkismaila lauluäänen ollessa jo tuolloin jumalainen ja tarhan tytöt oli polvillaan, tosin ehkä siksi että ne ei kaikki vielä osannu kävellä tai sitte ne 70-luvun päihteet oli niin stydejä mutta povillaan kuitenki, kaikki lasketaan. Loppuvuodesta kitarasta lähti jo huomattavasti enemmän ääntä tosin luomisen vimma ei ollut talven pakkasissa aivan parhaimmillaan, kuten jokainen joka omistaa Suuri toivelaulukirja ykkösen tunnistaa että edessäni avoinna olevalla sivulla on 70-luvun lopun ehkä suurin keikkahittini “Elefanttimarssi”. Eikä sovi unohtaa että rockuskottavuudesta ei ole puutetta, onhan siinä mukit ja kaikki mukana kuvassa. Eihän kukaan nyt hurjalla 70-luvulla sentään kuppiin sylkeny, en siis minäkään. Kovin paljoa siitä 70-luvusta en sitte muuta muistakkaan ku että kitaraa tuli soiteltua.

J.K.B. tulee tekemään comebackin, ja kaiken lisäksi siinä konseptissa jossa bändin alunperinkin piti keikkailla, keikoilla tullaan kuulemaan pääosin minun itseni “suuren taiteilijan” luomaa materiaalia. keikka kokoonpanosta ei ole vielä täyttä selvyyttä mutta uutta studio materiaalia työstetään kesän aikana kuultavaksi näille sivuille. Mukana keikkasetissä on myös menneiden vuosien “superhittejä” bändeiltä joissa olen vaikuttanut mm. Jay B., PoorBoys, F.N.F. jne. 

Edellisenä viikonloppuna allekirjoittanut väänsi kovaa trubasettiä Vaasan yössä ja Autokin tuli vaihdettua alkuviikosta, Kovaa vääntöä siis ja asiaan. Ruusuorkesteri lähti matkaan ensimmäistä kertaa uudella autolla. Kyyti oli tasaista ja ihanaa mutta Kokkolan kohdassa menomatkalla alkoi valkoinen katkoviiva jo närästäään tuttuun tyylliin. Terapeuttimme ohjeiden mukaan tässä kohtaa ressua pitää aloittaa muiden bändien haukkuminen ja sitä kesti koko matkan kärsämäelle asti. Roudaus oli helppo, koska lava sijaitsi katutasossa ja lähellä ovea josta kamat roudattiin. PA-na oli tälläkertaa “semisetti” eli pienemmät yläpäät ja yksi subbari. Jytinää riitti silti riittävästi aiheuttamaan jonkin asteista fanikulttuuria Kärsämäen yöhön. Keikka oli soitannollisesti ja lavasaundillisesti yksi parhaitamme ehdottomasti mutta ketä se kiinnostaa. keikan jälkeen kamat uuteen autoon ja eikun baanalle. Uuden keikka-auton ajettavuus oli muuten järkyttävän hyvä, jopa niin hyvä että ensimmäiseen 20kilometriin ei muita bändejä taidettu haukkua juurikaan, lähinnä paskaa säätä vain. Ensi viikko tuo sitten tulessaan parit trubakeikat joista toinen on Fontanassa, eli paluu 90-luvun rikospaikalle on jälleen luvassa. Itselläni ei ole tällähetkellä hajuakaan siitä mihin kellonaikaan se keikka siellä tapahtuu mutta mitäpä tuosta, ei ne sielä Fontanassakaan sitä tiedä, eikä ne tiedä sitäkää että missä kerroksessa ja missä kohtaa baaria. Keikka tulee kuitenkin olemaan laadukasta soitantaa paskojen spiikkejen saattelemana, voi kun olisikin yhtä hyvä spiikkaamaan kun soittamaan ja laulamaan niin voisin päästä vaikka TV-Shopääneksi, “eikä siinä vielä kaikki!”.