Arkisto: Heinäkuu 2007

Trubakeikkaa Vaasassa

Keskiviikkona 25. heinäkuuta 2007

Nohniihh! nyt se on sitte tehty, eli tälläerää viimeinen Talles Pubin keikka. “Viimesenä” iltana otin vapauden soittaa lähes pelkästään omia taidepläjäyksiäni vuosien varrelta ja kivaa oli. Lauantaina koitti jälleen Fontana maraton keikka jonka piti alata jo klo20 mutta Baarista soitettiin tuttuun tapaan jo klo18 ja muutoksia olisi sovittuun tälläkertaa aloitusajankohdan siirtäminen tuntia myöhemmäksi. Minulle se sopii vähemmän soittoa sama liksa. Soitto kulki ajoittain hyvin ajoittain ei niin spectacular mutta ihmisillä näytti olevan hauskaa. MP-Viihteen pomomies Markokin sattui paikalle ja tietenkin juuri silloin kun kielet alkoivat napsumaan poikki ja homma haiskahti muutenkin mokailulta, Marko oli kuitenkin onneksi nauttinut muutaman tuotteen ja ei huomannut sähellystä ilmeisesti lainkaan. Loppuillasta homma sujui jo paremmin ja yleisöllä oli hauskaa. Illan paras uutinen oli kuitenkin se että naapuritalon asiakkaat olivat valittaneet melusta ja viimeinen setti jäi soittamatta. Tavallaan taas hyvä kun vielä vähemmän soitto ja silti sama palkka mutta harmi sinänsä että sinne loppuun oli tietty säästelty kaikki ässäkortit ja kikkakutoset. Seuraava viikko meneekin sitten Itämerta seilatessa. See Ya!

Takaisin rikospaikalle A.K.A Fondis Street Blues

Torstaina 19. heinäkuuta 2007

SB1Vannomatta paras vaikka vannoinkin. Roundabouts orkesterin Svenna oli sairastunut juuri keikan alla kurkkukipuun niin pahoin jotta keikka joko perutaan tai sitten otetaan tuuraajia sanoi Henkka klo10.30 puhelimeeni kun olin samaisena aamuna saapunut keikalta kotiin klo6.45. Aamu-unisena ja muutenkin heikkona hetkenä lupasin saapua paikalle klo.18.00. Orkesteriin oli liitetty myös toinen vahvistus nimeltää Janne Hyöty joka tempoi mitä kummallisempia jazz biisejä jonka jälkeen KKJ (Karhuntien KitaraJumala) eli minä, menin ja tuuttasin varmaan agressiiisimman blueskeikan jota sillä terassilla on kuunaan nähty. Yleisö tuntui tykkäävän kovasti tuhlaajapojan paluusta Street Bluesiin parin välivuoden jälkeen. Alkuhan tuolla keikalla oli varsin nihkeä omaltaosaltani vaikkakin komppiryhmä Jere ja Skukke väänsivät ihailtavan tanakkaa kompia. Keikan puolivälin jälkeen rupesi nuotit putoilemaan jo oikeisiin kohtiin ja parin bändipoliisin sanojen mukaan hitaiden bluesejen sooloissa oli “potkua enemmän kuin kesän muiden artistien soitossa yhteensä”. Kiitos vaan kohteliaisuuksista ja ei sovita vielä mitään mihkään suuntaan ens vuodenblueseista.

Oulun valloitus 13-15.7

Torstaina 19. heinäkuuta 2007

ajo1Suomen raain poikaorkestraatio otti heinäkuisena viikonloppuna suunnakseen juuri avatun Gloria nimisen kuppilan Oulussa. Matkaan pakattiin ne normaalit systeemit ja soittimet sekä sunnuntain kevyempää settiä varten allekirjoittanut otti salaa mukaan myös akustsen kitaran ja parit sheikit ja helistimet. Rytmitaiteilija Björni oli salaa pakannut myös tietokoneen johon palataa myöhemmin. Kiirehän meillä pirulaisilla taisi lopulta kuitenkin tulla mutta Cumuluksen suihkussa oltiin silti jo 21.30 eli ei pahasti aikataulut laahannu kuitenkaa. Uudenkarhea putiikki oli juuri niin kiiltävä kuin saattoi odottaakkin ja pikku päihimme hiipi ajatus että miltähän paikka näyttää kun olemme kolme iltaa yllytäneet jengiä mitä ihmeellisimpiin temppuihin.
Eka keikka lähtee käyntiin ja kyllä rokkas, toinen setti sai aikaan jo jonkinlaisen hurmoksen eturivissä ja voi pojat ja tytöt että me huudatettiin Oululaisia. Seuraavana päivänä orkesteri suuntasi ostoksille ja silloin tapahtui se mitä vähiten odotti, Rumputaiteilija Pate osti jonkun kirotun autopelin jota sitten hakkasimme 6tuntia päivässä hotellihuoeen lämmössä. Lauantain keikka oli yhtä bassonkielen katkeamista lukuun ottamatta lähes täydellnen veto, jengi saatiin liikkeelle jo ekassa biisissä ja sitä jatkui sitten läpi keikan.
Sunnuntain keikalle saatiin yleisöön muutama kaveri paikallisorkesterista Steamroller. Eka setti vedettiin vähän akustisvoittoisemmin bluespoppia ja toiseen setiin tiivistettiin kaikki kuorolaulujen kuorolauluhelmet 80-luvulta ja meno oli jälleen tyrmäävää.
Kaikenkaikkiaan Oulun retki oli suuri menestys, lukuunottamatta paria tappiota autopelissä jonka nimeä ei mainita jos sponssirahoja ei kuulu. 

Keikkailua ja studio kyykkimistä

Keskiviikkona 4. heinäkuuta 2007

Rosie’s Playgroundin demo saatiin sitte valmiiksi ja sitä voi käydä kuuntelemassa osoittessa www.rosiesplayground.tk, on muuten ainaki omasta mielestä perhanan kovaa soittoa. Bändille yritetään ruuvata vielä tässä kesän aikana oikeen ikimomat kunnon kotisivut joista informaatio löytyy sekä finska och svenska. Ja seuraavaan asiaan. Tuli oltua taas diskossa, eli Vaasan Fontanassa trubaduuri keikalla. Meno oli hemmetin hyvää ja kiitoksia sateli myös ihmisiltä jotka olivat selvinpäin ja myös sellaisilta jotka olivat aiemminkin kuulleet livemusaa. Postiivinen kuva kaikenkaikkaan diskokeikkailusta, teen paluun kyseiseen paikkaan 21. heinäkuuta ja silloin on piru irti kuten sanonta sanoo!!!