Arkisto: Lokakuu 2007

Rosie’s Playground ja Lahti

Maanantaina 29. lokakuuta 2007

RockAllekirjoittanut oli edellisenä iltana ollut paikallisessa yökerhossa keikalla Gemien levynjulkistamis tilaisuudessa ja väsy oli sitä luokkaa kun rumputaiteilija Björni soitollaan aamuvarhaisella herätti. Kamojen roudaus oli nihkeintä muusikkomuistiin. Kamat kun oli saatu kyytiin ja piti tankata niin ei millään muistanut millä puolella tankki on,,, ja oma auto kyseessä. Rumputaitelija puikkoihin ja itse nukkumaan alku matkaksi. Tampereella jo alkoi ymmärtämään asioista ja pian oltiinkin jo Lahdessa. Roudaus oli helppo, ovi kadulta suoraan lavalle. Soundtsekissä saatiin apua balanssin säätöön paikallisen rockorkesterin Rattlen henkilökunnalta ja kiitämme tästä. Keikka lähti käyntiin ja kansa hurrasi, 90 minuuttiin mahtui uskomattomia suorituksia ja yleisön provoamista yhteislauluun. Koska meno oli ollut hyvää ja kansa vaati, niin kyllä me pari encoreakin suoritimme. Hyvä meininki oli selkeästi illan teema ja olkapäät taputettiin tunnottomaksi sekä kehuja sateli.
Keikan ja olalle taputtelujen jälkeen suoritimme pikaroudauksen ja häivyimme vähin äänin takavasemmalle. 

Tiukkaa keikkamyyntiä ja reenaamista

Tiistaina 23. lokakuuta 2007

Keikkaa on tullut myytyä ihan kohtuudella loppuvuoteen ja jotain jo ensi vuodellekkin. Vuodelle 2008 keikkaa pyritään sopimaan mahdollisimman paljon. Ensi vuosi olisi tarkoitus kiertää idealla “No Sleep Till New Years Eve 2009″ eli kiirettä tulee pitämään.
Rosie’s Playground saa lähiaikoina ihan ihka omat kotisivunsa joilta löytyy tietoa kyseisen bändin jäsenistä ja liikkeistä vähän tarkemmin. Hiihtoloma siis menee vähän erilailla kuin alunperin suunniteltiin eli trubaduurina Itämerellä. Rosie’s Playground tulee tekemään joulun tietämissä jonkin asteisen pohjanmaan kiertueen ja pääsiäselle on jälleen suunnitelmissa myös vähän pidempi kierros.

Trubakeikkaa Närpiössä

Tiistaina 23. lokakuuta 2007

Helou! Lauantai aamuna vastasin puhelimeen ja joku siellä sopersi että voitko lähteä Närpiöön tuuraamaan sairastunutta Ruotsalaista trubaduuritaiteilijaa. Väsyneenä ilmoitin että “joo joo, antakaa mun nukkua”. Muutamaa tuntia myöhemmin sitten tajusin että, hemmetti sitä tuli vissiin luvattua jotain tekemistä illaksi. Pää kolmantena jalkana paikalliseen musiikkiliikkeeseen ostamaan täydennystä kieli varastoon ja eikun kompassista suunta Närpiöön. Saundtsekki valmiiksi ja eikun odottamaan. Odottelu oli jälleen pääosassa illan keikkassa. Lopulta keikka alkoi ja tuttuun tapaan huonoja vitsejä ja uskomattomia musiikillisia suoprituksia valomerkkiin asti. Roudaus oli onneksi helppo ja koska matkaakaan ei ollut paljon päätin kylmästi lähteä yöllä ajamaan kotio.

Trubaduuri ja Rosie’s keikkaa pukkas

Maanantaina 8. lokakuuta 2007

Perjantaina oli taas vuorossa truba veto kaupungin katolla eli Sky Night Clubissa. Jengiä oli paremmin kuin viimeksi ja yleisönkin laulattaminen oli jouhevampaa kuin viimekerralla. Pari settiä niitä näitä soitellen oli aika haihtua paikalta ja unta palloon. Aamun ankeus valkeni Paten ääneen puhelimen toisessa päässä, roudaaminen alkokoon. Vimepiliin oltiin päätetty ottaa mukaan mahdollisimman iso setti jolla paikalliset juhlijat aiottaisiin villitä. Matka ei onneksi ollut kovin pitkä ja saundtsekkikin meni jouhevasti joten aikaa jäi nähtävyyksien katseluun. Käytiin mm. R-Kioskilla ja Pesis-stadionilla, nähtävää siis riitti. Ruokailun jälkeen istuttiin takahuoneessa ja nähtiin kuinka muutama tosifani tuli pummilla tupakkaterassin kautta sisään. Hatunnosto näille rouville jotka säästivät 7€n sisäänpääsy maksun, kyllä minäkin olsisin noin. paskan bändin keikalle mennyt pummilla. Värivalot syttyy ja amerikan elkeet alkoivat ja 90minuuttia myöhemmin amerikan elkeet loppuivat, soitto oli kulkenut huiman treeniputken jälkeen soittoniekkojen mielestä paremmin kuin ikinä. Yö roudaus, tuo asia joka omasta mielestäni on se asia jonka vuoksi jonainpäivänä lopetan soittohommat alkoi ja loppui naama norsun£$$€lla. Kotimatkalla haukuttiin paria bändiin kuulumatonta laiskaa ja saamatonta tyyppiä kohtuullisen jyrkkäsanaisesti. Aamulehdenjakajan kanssa oltiin taas yhtäaikaa rappukäytävässä ja moikattiin kuten useana muunakin aamuna.

Keikkaa pukkaa

Maanantaina 8. lokakuuta 2007

Jah. Ensi vuoden ekat keikat on sitten myyty ja Itämeri kutsuu kuten pienet aavistelut olikin. Rosie’s Playground on uudistanut koko keikkasettinsä ja parilla keikallakin sitä on jo koeajettu. Tarinoita ja turinoita on päivitetty 8-tie osioon.