Jussi Kananoja

Joo eipä olis uskonu että hunppa keikalle tulee lähdettyä. No sielä oltiin ja kyllähän se siinä sitte kulki. Hyvä hommahan se oli että huomas että vielä sujuu toi primavista soittokin jotenkuten, viis settiä täysin outoja biisejä suoraan lapuista maailman ensi-iltaa ja joku vielä kehu että hyvin sä vedät. Näillä tanssilavoillahan on meininki todella klassista touhua,,,,ja vakavaa. Takahuoneessa oli jääkaapissa lämmöllä ja rakkaudella valmistettuja voileipiä kaikilla mahdollisilla täytteillä unohtamatta jaffaa ja vichyä. Pakkohan se oli myöntää että vähän meinas jopa jännittääkkin koska tanssikansa ei välttämättä oo sitä helpointa yleisöä. Sielähän katotaan kitaristin hiusmallista ja vaatteista jo puolet että osaako soittaa hunppaa. Eka settihän oli yhtä kaaosta ku eihän me poijaat niitä nuotteja ehditty järjestää ja arpomiseksi se eka setti meni. Tokasta setistä eteenpäin touhuja leimas jo selkeä suunnitelmallisuus ja kyllähän se jo sitte toimi. Siinä sitte temmottiin valssia, tankoa, hunppaa, jenkkaa ja kaiken maailman lattari sävelmiä. Karhuntien tulinen latinokin pääsi laulamaan oikeen zazazazazaaaata ja tankoa, pois alta prrrrrkele. Hunppa tuuraus jatkuu ainakin vielä kaksi viikkoa ja eipä sitä tiedä vaikka näitä ottais jatkossa lisääkin eihän tää nyt niin kauheeta ollu ku jotkut vannoutuneet tosimuusikko rokkarit väittää, samoja kärpäsenpaskoja sielä viivojen välissä näytti olevan näissäkin biiseissä ja A-molli oli A-molli ja aivan saman kuulonen ku tsäässisäkin.

Virvon varvon, voi prrrrkle! Tämän vuoden pääsiäis kiertue meni kyllä niin torsoksi ettei mitään rajaa. Retkenhän piti olla mitä mainioin mutta tiistai aamunahan se jo kusahti aika reippaasti kun aamulla ohjelmatoimiston setä soittaa klo 9.31 vain kertoakseen että ei keikkaa torstaina se baari on palanut viimeyönä. No eipä siinä lähettiin sitte pistokeikalle Kirkkonummelle ja kyllä otti päähän. Rahallisesti aivan katastrofaalinen reissumme alkoi kuitenkin ja matkusteltiin Suomen halki. Perille päästiin ja roudaukset ja tsekit takana päin. Paikalliset sankarit Jarski ja Parski (nimet muutettu) aloittivat siinä sitte pikku painimatsin ja mieleen hiipui ajatus että onko tämä nyt sitten samanlainen ilta kuin taannoin Ilmajoella. Ei jääty sitä murehtimaan vaan painuttiin paikalliseen ravitsemusliikkeeseen syömään vattat täyteen. Keikkakin sitten kaiken odottelun ja paskanpuhumisen jälkeen saatiin käyntiin ja kyllähän se koheltaminen taas näytti ihmisiä naurattavan ja tanssittavan. Tiukkaa rypistystä ja huonoja vitsejä 90minuuttia jonka jälkeen tietysti alkoi se encore möykkääminen. Kirkkonummi liitettäköön niihin paikkoihin johon lisätään sopimukseen erikseen 90minuuttia + encore setistä lisää rahaa, ei tää homma ny niin mee että koko illan kohelletaan ja sitten ei muka saa lopettaa soittamista rajansa se on kaikella myös paskanpuhumisella ja rokkenrollilla. Vähitellen siitä ruvettiin roudailemaan romuja laatikoihin ja siitä sitten autoon niin tuli kyllä paikalliselta ”fanilat” sellasta tekstiä että pakko vähä valottaa. Paikallinen kaveri nimeltään Tapsa (nimeä ei muutettu) siinä tunki lavalle ja käveli perässä vaikeuttaen roudaamista. Portsari ja tarjoilija haki Tapsan varmaan 86 kertaa pois ja muistutti että anna ny jätkien tehdä duuninsa rauhas äläkä mee sinne sössöttämään. Roudauksen ollessa jo loppu vaiheessa Tapsa sai kuulla että bändi on länsirannikolta, tästähän se sitten kaikkien aikojen naurunremakka sai pohjansa. Allekirjoittanut tulee ulkoa hakemaan viimeisiä romuja kun rumputaiteilija Björni on polvillaan lavalla ja nauraa vedet silmissä vatsaansa pidellen. Tiedusteltua että mitä lupasko joku ajaa meidät ensin hotellille ja aamulla kotiin vai mitä sä ny naurat. Tapsa oli kuulemma kysellyt että “kuinka te hurrit tervehditte, pussaatteko te poskelle vai mitä” tähän Pate ei ikinä ehtinyt vastata kun Tapsa oli jo kertonut kuinka hänen vaimonsa on keihäänheittäjä Mikaela Inberg Vaasasta. No naurut tuli naurettua ja painuttiin hotelliin ottamaan lukua ja aamulla ajeltiin kaikessa rauhassa kotio, tuonne kaupunkiin missä Tapsan vaimokin asuu. 

Johan siinä ehtikin yksi kokonainen vuorokausi vierähtää ihan ilman autossa istumista. No, tämä vuorokausi sitten kyllä vietettiinkin pelkästään autossa. Vaasa, tuo kaupunki joka natiivien uskonnon mukaan on Suomen ja maailmankaikkeuden keskipiste kaikilla elämän osa-alueilla sijaitsee Suomen kartalla sellaisessa kohdassa josta muusikon lurjus joutuu lähes aina matkustamaan useita tunteja että on edes lähellä kelvollista keikkapaikkaa ja juuri siitä tämä päiväkirja kertoo. Tuskin olin saanut lurjuksen silmiäni auki kun jo huomasin että kiirehän tässä vielä tulee jos meinaa olla Paten patavarastolla klo13.30. Kauheeta sohimista ja äheltämistä klo13.07 Puhelin soi Pate kyselee että josko voisin ajaa Kauppapuistikon kautta, tähän vastasin tietenkin ystävälliseen sävyyn “en pysty, Ajattelin että kiertäisin Pietarsaaren kautta koska autolla ajelu on niin kivaa. Oot siinä kadulla vartin päästä”
Taaskaan ei roudaaminen päätä huimannut, tilaaja oli hoitanut pelipaikalle mittavan määrän PA-kaiuttimia, valoja sekä muuta rekvisiittaa kuten yleisöä. Liikkeelle lähdön jälkeen alkoi suorastaan antaumuksellinen paskanjauhaminen muutamista artisteista joita jokainen produktiomme jäsen ei voi sietää. En tule tietenkään ikinä kertomaan että ketkä tai mitkä artistit keikka-autossamme saavat osansa mutta jos vähän kuitenkin raottaisin verhoa ja kertoisin että kotimaankielset orkesterit jotka soittavat itsekeksimänigenren “Älykästätekotaiteellistapaskaa” edustamaa musiikkisaastetta eivät ole hirveän suuressa huudossa keikkamatkoillamme.
Pelipaikka häämöttää ja alkaa roudaus ja tsekki joka onnistuu tälläkin kertaa muitta mutkitta. Tsekin jälkeen lähdettiin etsimään kaupungilta jotain sopivaa ruokalaa ja koska olemme kangistuneet kaikenmaailman kaavoihin ja skaaloihin niin teemme sen myös ruokailu asioissa. Käymme aina saman ketjun samoissa ravintoloissa ja tilaamme aina samat annokset ja vettä ilman jäitä.
90 minuutin urheilu suoritus läheni ja lopulta jopa alkoi. Kauheeta rutistusta alusta lähtien. Jengiä oli kiitettävästi ja meno ookoo, keikka ei ollut ihan Kokkolan veroinen mutta ei siinä mitään vikaa ollut soitto kulki ja kyllähän yleisö loppupeleissä oli ihan myytynä mutta sellainen pakanallinen palvonta puuttui tällä kertaa kokonaan. Emme siis ole Lahdessa ihan epäjumaliksi ylennettyjä olentoja, olimme ainoastaan rockorkesteri.

Suuren urheilujuhlan tuntua oli taas ties kuinka monennen kerran ilmassa. Kamaa ei tarvinnut tälläkertaa niin tuhottomasti koska tilaaja oli luvannut meille äänentoiston. Kevyellä roudauksella liikkeelle ja ajomatkakaan ei päätä huimannut, sää oli kuitenkin suoraan saatanasta ettei nyt liian helpoksi kuitenkaan päästy. Perillä oltiin ajoissa ja soundtsekki tulee näissä paikoissa joissa tilaajaa on tosiaan sen äänentoiston paikalle hoitanut nopeasti valmiiksi. Saundit oli jälleen kerran ruusuntuoksuiset ja timanttiset. Ruokailu oli varattu rafla nimiseen raflaan. Seisovastapöydästä mahat turvoksiin ja hotellihuoneeseen kehittelemään julmettua tylsistymistä. Puolenyön lähestyessä artistit ryntää lavalle ja kuten kymmeniä kertoja aiemminkin Kokkola oli jälleen kerran hyvä yleisö meille. Keikka oli jaoiteltu kahteen settiin ja jo ekassa setissä vaadittiin encorea niin äänekkäästi että siihen sitten myönnyimme vaikka se ei etikettiin ja hiihtoliiton määräyksiin kuulukkaan. Toka setti oli sitten jo suorastaan uskonnollista palvomista. Yleisö; taputti, lauloi mukana, kumarsi ja palvoi meitä kuten pakanallisissa menoissa. Encore sai ihan uuden käsitteen tällä keikalla, siitä tuli Encore setti. Tästä lähtien soitamme Kokkolassa aina ekan setin, tokan setin ja encore setin ja tämähän tullaan 100% varmuudella lisäämään myös tilaajan laskuun. Keikan jälkeen jäimme paistattelemaan suunnattomassa suosiossamme joksikin aikaa kunnes poistuimme hotellihuoneisiin.

Perskuta, johan siinä ehti jo muokata sohvaan sellasen itsensä muotin ku niin monta päivää oli vapaata. Kamoja tungettiin taas Chevrolet merkkiseen autoon meikäläisen varastolla taiteilija Björnin osallistuessa. Loput kamat ja Taiteilija Aalto noudettiin Taiteilija Björnin patavarastolta ja uskomattoman jännittävä pohjanmaan matka oli käynnissä jo hyvänlaisesti. Ajosäähän oli se mitä se nyt aina on kun keikalle pitää, kuin kesäinen taivas eli lunta ja räntääja jäätä ja vastatuulta joka suunnasta. Baarin pihaanhankin saavuttiin ja kamojen ulostaminen suoritettiin tälläkertaa jotenkin huomaamattoman salakavalasti ilman hirveätä vinkumista. Hyvää ruokaa syötiin ja jossainkohtaa iltaa käytiin myös soittamassa natiiveille rokkia. Se soittohan tietenkin kulkee koska olemmehan äärimmäisen julman ammattitaitoista soittohenkilöstöä, ei epäilystäkään. Ikäviä puolia tälläisessä kotiseudun keikkailussahan on se että yleensä keikan jälkeen seuraa pikainen roudaus ja tunnin ajomatka kotiin, niin nytkin mutta ajomatka venyi loistokkaasta ajosäästä johtuen kahteen tuntiin.
Vaikka koko viikon olin sitä epäillyt että prrrrrrrrrrrrrrrrrrrkele, Vimpelistä ei päästä ikänä siihen sohvalle takaisin ja se hyvä lämmin kohtakin on jo jäähtynyt niin prrrrrrrkele kylläpä vaan siihen sohvalle kellahdin ja aloin tuijottaa NHL rupemaa jossa eräskin EteläSuomalainen sankarimiljonääri teki maalin ja sai taas sponsorirahaa enemmänkuin soittajan lurjus koko elämästään vaikka myisi sen Tallinnalaiselle sijoittaja ryhmälle. 

Kello soi hirmu säveliään aamulla 5.20 ja hemmetti enhän mä ehtiny vissiin edes nukkua. Kauheeta sähläystä ja ähinää, kamoja laukkuun. Onko kitara mukana, onko nuotteja mukana, onko varakieliä mukana, onko sitä, onko tätä, hemmetti että ketään soittajaa ei varmasti kuulu lain mukaan vaatia heräämään klo.5.20. No en kyl tiiä mut jotenki mä vaan lopuksi istun junassa ja ihmettelen että onpas joku raukka raahannu hirveesti tavaraa junaan, prrrrrrrkele sehän on mun peilikuva. Peilikuvan äijällä oli; kitaralaukku, rinkka, nuotti/efektilaukku ja mitäprrrrrrkelettä “hattulaukku”, hattutemppujako täs ollaan menos tekemään. Kauheeta usvaa koko matka helsinkiin ja korvanapeista tulee viimehetken reenit aiheesta svenska pophits, mitähän pahaa minäkin oon tehny Tomas Ledinille että noin kauheeta musaa on pitäny tehdä levykauppa tolkulla. Jossain kohtaa aamua tai siis keskipäiväähän se jo oli kun mä sinne purtiloon itteni ja laukkuni sain lopulta tungeksittua. Tullinsetä ei hirveesti passeja tai kulkulupia kyselly, naureskeli vaan ku hippi ryntäili ihan minne sattuu.
Tullimies sitte viimeistään sai mut hereille, “Artisti ilmeisesti?” johon vastasin mistä arvasit? “no ei tänne ketkään muut tuu tähän aikaan päivästä noin tokkurassa kitaralaukun kanssa”. Ai niinkö? No ekaksi infopisteelle josta ohjattiin eteenpäin ja pianhan se selvis että ei sitä hytin avainta nyt noinvaan saa, “odota kuule tossa messissä hetken niin me tullaan sit kertomaan ku pääset nukkumaan”. No kyllähän sieltä sit joskus joku tuli mutta taitelija Kananoja oli vetäny jo siinä vaiheessa ihan miehekkäät parin tunnin messiunet. Pääsin sitte ahtautumaan sinne mun 2,31neliön hyttiini ja soundtsekinkin käväsin tekemässä. Iltasella se sit alko viikon mittanen rypistys Tallinalaiseten sijoittajien purtilolla. Baaritiskin toisellapuolella oli onneksi hyvää porukkaa ja päivät soljui ihan helposti eteenpäin. Muutamana iltana oli ihan posketonta yhteislaulua ja yhtenä iltana ihmiset oli niin väsyneitä (lue krapulaisia) Tukholmassa vietetyn päivän johdosta että baari laitettiin jo aiemmin kiinni ja artistikin sai nukkua. Ainoastaan luoja ja turvallisuussedät monitoreidensa takana tietävät mutta parina päivänä kävin myös maissa, maata en muista mutta vettä ja räntää kuitenkin satoi.
Tarpeeksi monta päivää kun oli lusittuna tuli siivojat ja herättivät aamusella, onneksi tuola Tallinkilla on huolehdittu siitä että tajuaa jäädä kyydistä oikealla puolella lahtea. Taas hirveässä aamutokkurassa kohti rautatieasemaa ja Vaasan junaa, alkuillasta olikin jo kotona ja kotonahan odottivat ensiviikon keikkojen sopimukset ja ajo-ohjeet.

J.K.B. eli Jussi Kananoja Band tekee keikkaa harvakseltaan. Kokoonpano vaihtelee pääosin trubaduuri ja trio kokoonpanojen välillä mutta jos tilaisuus on oikea, on mahdollista saada juhliinsa vaikka big band vahvistettuna ruotsin armeijan kuorolla.

LänsiSuomen Vaarallisin TrubaduuriTaiteilija heräili jälleen myöhään ja alkoi pakata viuluja ja muita vermeitä autoonsa ja lähti matkustamaan kohti Huittista. Perille päästyäni tottakai mietin että pitäisikö mennä heti suorilla baaritiskille ja kysäistä että missä se kuuluisa hullumies on. Ajattelin silti että ehkä baarimestari raukka on tuon jutun saatanut joskus jo kuullakkin ja jätin väliin esitellen itseni ja asiani normaaliin kohteliaaseen tapaani. Soundstekki tuli tehtyä ja takahuoneeseen piilottelemaan. Kello sitten pian sanoikin jo ding dong ja rokkia kansalle jonka hiihtoloma oli lopussa. Ennakkotiedoista poiketen jengiä oli tunkenut ko. baariin ihan törkeän paljon ja eihän sielä henkilökunnan mukaan mitään meinannut kuulla. Kamat tietty yritettiin laittaa huutamaan täysillä mutta ainavain mylvintä peitti sen hianon taiteen jota allekirjoittanut yritti suoltaa. Kamat huuti lopulta jo ihan täysillä ja nyökyttelevät katseet tuli baaritiskin takaa, kerran näinkin päin, yleensähän nuo janoisten jumalat ilmoittavat heti kättelyssä että “älä sitte hippi laita niitä romujas liian kovalle ei täällä kuuroja olla”. No keikka ohi ja extreme matkailuun tottuneena latasin kamat vauhdilla autoon ja lähdin kohti kotia. Matka oli tottakai yhtä persettä koko 270km ja ei siitä sitte muuta. Varaston pihassa kellon ollessa about 5.08 tuli poliisi auto tarkastuskierroksellaan paikalle ja poliisi kysyi “Mitäs täällä touhutaan?” johon artisti vastasi “No niimpä, sitä mä oon monta kertaa itteki miettiny että mitä helvettiä minäkin työkseni teen”

No sleep till digiaika tour 2008. Yhdeksän päivän rutistuksen ensimmäinen veto tapahtui kotikylän katolla eli Skyllä. Kamat sutjakkaasti pystyyn ja hölmöjä jutustelemaan henkilökunnan kanssa. Puolenyön tietämissä hiihtolomiaan aloitteleva juhlakansa saapuu paikalle ja alkaa niinsanottu paranoidin hokeminen, kiitokset tästä urhoollisille humalaisille miehille taas kerran. Keikka sujui kaikenkaikkiaan leppoisan mukavasti ja yleisökin osallistui ihan ok. Loppuillasta paikalle saapui myös keikan myynnistä vastaava taho ja tottakai hiihtoloman alkamis kuosissa, kiitokset siitä myös. Keikan jälkeen jutustelemaan maailman politiikkaa polttavista uutisaiheista iloisissa tunnelmissa olleen ohjelmatoimisto henkilön kanssa. Lopulta valomerkki kuittasi ja pääsin roudaamaan kamat autoon. Koko pitkän kahden kilometrin matkan kotiin kuuntelin 1994 valmistuneen autoni media keskuksesta The Almightyn biisiä “Devils Toy” ja lauloin kertsissä mukana kuin kuka tahansa joka luulee että kukaan ei näe, no poliisi kuitenkin näki.