Arkisto: Marraskuu 2008

Soitellen kohti Joulua ja joululahjoja

Tiistaina 18. marraskuuta 2008

Rocking n’ rolling @ suomenlahti. Sielä sitä taas ajeltiin viikko, nyt muutama päivä kotona ennenku alkaa joululaulujen soitteleminen firmakesteissä, Rock On!

Rosie’s Playboys ja Tour’de Espoo-Koskenkorva

Tiistaina 4. marraskuuta 2008

Rock, kamat autoon ja järisyttävä reissu kohti Helsinkiä oli alannut. Ekat 17kilometriä sujui hyvin ja hyvin helposti. Laihian jälkeen alkoi lumipyry ja meillä alla tietenkin kesärenkaat rakkauden kesän 2005 vuosikertaa ja liukasta oli. Matka nopeus oli siis aivan mahtavaa. No Parkanon kohdalla alkoi sää sitten olla parempi ja vauhti kiihtyi ja kilmometrit taittui. Tampereella sitte joku urpÃ¥ oli päättänyt sulkea moottoritiestä toisen kaistan ja matka ei taas edennytkään. Koko sen reilun viiden kilometrin matkan kun siinä vajaata 20km/h ajeltiin siinä toisessa kaistassa ei ollut mitään vikaa ja päättelimme että tämä on taas joku mainoskikka että suomen maalaisin kaupunki Tampere yrittää antaa ulkopaikkakuntalaisille sellaisen kuvan että se olisi joku prkln metropoli, no eihän se ole ja kaikki sen jo tietää vaikka kuika haukkuisitte Turkua ja turkulaisia niin silti olette se maalaisten muuttokeskus jonne jää ne jotka eivät uskalla mennä Helsinkiin asti. No ruuhkasta lopuksi päästiin ja vauhti jälleen kiihtyi ja kilometrit taittui. Täydellisesti kuitenkin aikataulussa pysyttiin ja soundtsek oli valmis 21.24. Lepäilyn ja ruokailun jälkeen rynnimme lavalle ja pistimme pystyyn sellaisen sirkuksen jota ei kuulemma ole ennen nähty, portsari kävi vielä keikan jälkeenkin monta kertaa sanomassa että “kaikenlaista on tullu nähtyä ja kuultua mutta ei ikinä aiemmin tälläistä” tästä me lupasimme kumartaa ja kerroimme että kuinka ensi kerralla liksa tuplaantuu eikä äijjän ilme värähtänytkään vaan toivotti vaan uudestaan tervetulleeksi koska tahansa. Näistä kehuista innostuneina ajoimme auton hotellin viereen parkkiin ja menimme syömään ihka aidot kebabit, ikään kuin palkitsimme itsemme hyvästä suorituksesta. Aamulla soi kellot ja väsyneenä lähdimme kohti Koskenkorvaa, tuota paikkaa jossa myös tuo suomen suosituimman drinkin toinen osa valmistetaan. Matkahan oli pitkä ja raastava mutta perille päästiin. Sountsekin jälkeen me saimme kuulla kuinka soittopojille olisi sauna lämpöisenä, kyllä pohojammaalla osataan prkle. parikolme tuntia myöhemmin sitten saunanraikkaina menimme ja soitimme omasta mielestämme aivan prkleen hyvin, tälläkertaa ei Koskenkorvalla tapeltu ollenkaan mikä on kummallinen tilastollinen kummajainen. Yötä vastan kamat autoon ja vuosikerta kesärenkailla liukastelemaan kohti kotia, ihmiskauppias Marko Lapualta oli jo aiemmin varoitellut meitä tien liukkaudesta ja niimpä ajelimme kaikessa rauhassa kotio ilman turhaa kiirehtimistä.

Rosie’s Playboys 24.10 Karkkilan yössä

Sunnuntaina 2. marraskuuta 2008

Silmittömän mahtava torvisekstiomme oli taas lähdössä uuteen paikkaan jossa meille illan jälkeen tullaan kertomaan viinankauppaajien ja järjestystä ylläpitävien henkilöiden toimesta “Voi ristus mitä tykitystä, kauan oon ollu alalla mutta tollasta sirkusta en oo vielä ikinä nähnyt” Perinteiseen tapaa nostelimme romuja autoon ja etsimme kompassista suuntaa kohti Karkkilaa. Kamat autossa ja matka kohti sateisen Suomen oli raskas kivulias ja kaikin puolin ikävä. Perillä oltiin ajoissa ja sountsekki suoritettiin jälleen tehokkaasti soundien ollessa taivaalliset. Loistavien pasta-annosten jälkeen pienet torkut ja torvisektio oli ykkös iskussa. Hyppy lavalle ja kansa polvilleen. Sen perus puoltoista tuntia raavittiin showta ja laulatettiin natiiveja soiton sujuessa tietenkin paremmin kuin hyvin. Keikka oli ohi ja kyllähän meitä taas ylistettiin. Ei kuulemma ole vastaavaa sirkusta nähty ikänä koko kylässä missään tilaisuudessa, vähitellen sitä alkaa ajattelemaan että tarkoittaako nuo viinan kauppaajat ja järjestystäylläpitävät tahot tuolla joku kerta positiivisia asioita mutt hetken mietittyämme silti muistimme että olemmehan länsisuomen; paras, vaarallisin ja taitavin sähkösirkus. Aamulla kamat autoon ja jälleen halki sateisen Suomen.