Arkisto: Helmikuu 2009

Kotikylän El Gringo

Keskiviikkona 25. helmikuuta 2009

Jaahan se oli sitten paluu El Gringon lauteille 9 vuoden tauon jälkeen. Paikka oli saanut jonkinverran uutta ilmettä ja uudistusta.  Homma lähti käyntiin Maanantain ja Tiistain välisenä yönä klo01:08 Puhelimeen tuli tekstiviesti “pystytkö menemään huomenna siis tänään El Gringoon trubakeikalle”. No ilmeisesti pystyin sitten. Aika kiva ku keikalle tarvi lähtee vasta 21.30 kotoa. Ruotsalaisvalmisteisella henkilöautolla huristelin pelipaikalle tein tsekin noin 4:ssä minuutissa ja aloitin kahvin lipittämisen ja seurailin ehkä maailmanhistoria tylsintä potkupallo-ottelua. Vähitellen pelipaikka täyttyi ja alkoi shöy. Muutamat lämmittely biisit ja sitten alkoi jo perinteeksi muodostunut itsensä nolaaminen ja yleisön lallattaminen mitä typerimmillä biiseillä. Näillä eväillä mentiin sitten siihen asti kunnes oli aika alata soittamaan lukuisia encoreja jotka onneksi siinä viidennen tai kuudennen biisin kohdalla henkilökunta keskeytti valomerkillä, muuten sitä varmaan soiteltaisiin edelleen.
Kamat kantoon ja ristusnottanopiaa kotio.

Epäselvyyksien välttämiseksi kerrottakoon että,

Maanantaina 23. helmikuuta 2009

Olen omasta aloitteestani irtisanoutunut kaikesta toiminnasta joka liittyy SSG Managment nimiseen yhtiöön. He eivät siis edusta minua missään asiassa, jos on kysyttävää aiheesta, kysy Muusikkojen liitosta.

Ruusu-orkesteri Vesannolla 13.2

Torstaina 19. helmikuuta 2009

Rockaava orkesterimme oli jälleen tienpäällä, tai no ainakin retkellä. Wankkuri kun sattuu olemaan pieni paikka niin mukaan kerättii pienin mahdollinen äänentoisto kalusto. Kolmen tunnin köröttelyn jälkeen meinasimme oikaista jäätien kautta kuten Mr. Alasti oli meitä neuvvonut mutta sinnehän oli jään reunaan pystytetty kyltti 2t ja kaiken yhteenlasketun matemaattisen lahjakkuutemme yhdistettynä saimme yhdistelmämme painoksi 3.2t eli paskat se siitä jäätiestä ja oikaisusta. Pitempää ja perinteikkäämpää reittiä baarille ja kamat pystyyn oikeaoppisesti ja siitä sitten saunomaan ja tv:tä seuraamaan. puolen yön tietämissä ruusuorkesteri oli viritetty huippuunsa ja mentiin soittamaan ja soitettiin ainakin omasta mielestämme aivan prkleen hyvin. Keikan jälkeen kamat pakettiin odottamaan aamua ja kotimatkaa sieltä pitempää reittiä.

Vapaa viikonloppu,,,, MIKÄH?

Maanantaina 9. helmikuuta 2009

Klo11.26 Prii prii prii PRIIIIIII!!! Mitä prkle, kuka kehtaa soittaa mun vapaaperjantaina aamulla. No se on Timonen täs alasti taas, terve, kuule pistätkö Takaminen siististi laukkuun ja lähet helevetin kyytiä Joensuuhun. Mä luulin että äijjä pistää jotain läppää ja on oven takana vappunaamari päässä tai jotain vastaavaa. mut ei kyl se oli totta Duo Alasti oli viettänyt aikaansa liikaa alasti helmikuun pakkasissa ja Mikolle oli tästä syystä ilmaantunut mm; kuume, nuha, flunssa, keuhkokuume, nenäkalvon tulehdus, aivokalvontulehdus, yskä, väsy, burn out, sorimikin oli kipeä ja ties mitä vastaavaa. No enhän mä oikeen edes tienny missä mun kaikki kamat kulkee mut jotenki mä ne vaan sain lopulta ruotsalaisvalmisteiseen henkilön siirto vekottimeen ja kompassista suunta Joensuu ja Gloria niminen kuppila jossa asiakkaita olisi tarkoitus viihdyttää pe & la.  Reippaan ajelun jälkeen kello olikin jo 19.27 ja kamaa lavalle. Tsekki oli valmis kasin pintaan ruokakioskin kautta hotelliin ja ehdin käydä jopa suihkussa ennenku Hintsanen tarttu mikkiin. Pieni lepo hetki ja juoksujalkaa Gloriaan ja rokkia auringon nousuun.  Vimppa biisi ja kiireenvilkkaisesti takasi hotel sweet hotelliin kattomaan nelosen b-leffaa joka aina viikonloppuöisin sieltä tarjoillaan. Kello soi ja tyhmän ja orvon näiköisenä aamupalalle koska näillä reissullahan palkka paranee jos syö enemmän. Pitkin päivää tutustuin Joensuun nähtävyyksiin ja yritin metsästää erästä osaa josta olisi ollut apua illan showssa mutta Joensuu ei halunnut minulle sellaista myydä. Tuli mieleen ihan taannoinen levyn ostoretkeni Vaasassa, Vaasa ei halunnut myydä minulle Ac/Dcn uutta levyä koska se oli hyllystä loppunut ja myyjä ei tiennyt löytyykö sitä varastosta eikä kyllä tehnyt muutenkaan asian eteen mitään tai koska tulee lisää. Joensuun tapaus vaan oli sellainen että minä yritin oikeasti ostaa harvinaista osaa jota ei juuri muutenkaan mistään löydä.  No kävimpäs sitten tilaajan piikkiin syömässä Rossossa ja mikäs iinä oli kun ihan tarjoilijat kantaa ruokaa pöytään jonka joku muu maksaa. Matkalla takaisin hotelliin Alasti Timonen soittaa ja kyselee mitä Joensuussa johon kerroin että olin vetänyt avausspiikkinä “Terve, teitä on petetty, ei täälä mitään alasti duoa oo, nehän on sairaita ja sen lisäksi ne on nyt vielä kipeitä, mä en osaa soittaa alasti ku paranoidin mut teillä ei oo niin paljo rahaa et mä tekisin sen” No keskustelu tuokion jälkeen piiiitkät päivä unet ja juhlamekko päälle ja lavalle. Siinä sitä taas viihdyteltiin ja keikan jälkeen perinteiset olalle taputtelut vastaanotettuani suuntasin hotel sweet hoteliin seuraamaan nelosen b-leffaa joka oli jälleen kerran nautittavaa katseltavaa. Sunnuntaina olikin sitten pikku roadtrippi edessä josta ketään ei kuitenkaan kiinnosta kuulla sanaakaan.