Arkisto: Maaliskuu 2010

Kevättä kitaralaukuissa

Torstaina 25. maaliskuuta 2010

Maantie huutaa jälleen punaisena ja keikkaa pukkaa. Alkuvuodesta on pajauteultu erilaisissa studio projekteissa ja ehkäpä jotain omaakin systeemiä alkaa jossainvaiheessa valmistua. Risteilytoiminta jatkuu tuttuun tapaan eri värisissä ja kokoisissa purkeissa Itämerellä ja myös maissa tullaan kesän mittaan vaikuttamaan.
Hyvää kevättä kaikille.

Paluu jo kerran hyvästeltyyn laivaan

Torstaina 25. maaliskuuta 2010

Prii prii soi puhelin ja keikkamyynnistä vastaava taho ilmoittaa että ehdithän huomiseksi klo18.30 lähtevään laivaan jonkun tarttis tuurata sairastunutta artistia, toki. Kamat autoon ja täysillä kohti. Siinä oli bartendereillä ihmettelemistä kun kerran jo hyvästit jättänyt artisti paukkaa paikalle valmistamaan tsekkiä. Kerrottakoon vielä että Suomipoikaa ei siis jatkossa M/S Baltic Princessin lavoilta tavoita, niiltä lavoilta tavoittaa jatkossa muita kansalaisuuksia kuin Suomen kansalaisuuksia. No taas oli kolme päivää aikaa todistaa johtajien päätös vääräksi. Seisoin kolme vuorokautta päälläni ja huudatin porukalla kaikki mahdolliset suomirokin ja popin maammelaulut. Meininki oli jälleen kerran jäätävää ko. purtilolla ja kiitosta sateli vasemmalta ja oikealta, mutta sitä tosiasiaa se ei muuta että tällä kertaa tuola todellakin oltiin viimeistä kertaa. Kiitos vielä kanssaduunareille ympäri laivaa, kivaa oli niinkauan kuin sitä kesti.
Haikeana kamat pakettiin ja suorinta tietä neuvottelemaan muista soitantahommista ItäHelsinkiläiseen toimistoon. Lopulta ohjastin Ruotsalaisvalmisteisen artistinsiirtolaitteen kotio ja aloin latautua seuraavia koitoksia varten.