Historia
Tässä osiossa väitetään kivenkovaan että kuvien kaveri olisi muka tehnyt jollainlailla historiaa.
No joka tapauksessa 90-luvun alusta lähtien on musiikkia ja keikkoja veivattu eri; muotoisissa ja kielisissä paikoissa, välillä enemmän välillä vielä enemmän. 90-luvun alkupuolella olin mukana bändissä nimeltä PoorBoys joka sai osakseen jonkinasteista paikallista kulttisuosiota josta edelleen jotkut jatksavat vaahdota baaritiskeillä jos televisiosta ei satu tulla urheilua. PoorBoys ei kuitenkaan ehtinyt tehdä hirvittäviä määriä keikkoja kunnes tuo valtion palvelus vei bändin jäseniltä hiukset ja Meikit ja ketjut vaihtuivat maastopukuihin.
Sen Reissun jälkeen ei sitä bändiä enää saatu kasaan ja tein ensimmäiset trubaduurikeikkani samalla kun kasasin seuraavaa bändiä nimeltään Jay B.. Tämä ryhmä sai aikaiseksi jo pari levyä ja parisataa keikkaa. Bändi keräsi myös paljon kehuja rockmusiikkiin keskittyvissä lehdissä vuosituhanteen vaihteessa ympäri Eurooppaa. 2000-luvun alussa oli kyseinen bändi tullut tiensä päähän bändin muiden jäsenien siirtyessä päivätöihin. Itseäni ei luonnollisesti päivätyöt houkutelleet vaan uhosin että teen vaikka ennemmin tanssikeikkaa basistina kuin menen päivätöihin ja kyllähän sitä oli tuohon humpan maailmaan jo tullut enneminkin tutustuttua.
Trubaduuri keikkaa tuli jälleen puskettua apinan raivolla ja yhtäkkiä olinkin Edu Kettusen Studiolla rämpyttämässä Turkulaisen artistin levylle kitaraa, sooloistani Kettunen lupasi myös ”Eveliina Pokela Palkinnon” en sitten tiedä oliko se hyvä vai huono juttu mutta Grammya odotellessa kelpaa muutkin palkinnot.
Sieltä sitten sukkuloin itseni Trubaduurikeikkojen kautta Jussi Kananoja Band.n Kitaristi laulajaksi. 200keikan jälkeen J.K.B.tä siirryin kesätöihin CoverMake’s nimiseen Suomirock Cover Showhun mm. Tangomarkkinoille josta päädyin Free Spirit nimisen hardrock bändin levylle ja videolle kitaroimaan ja taustajollottelemaan. Sen bändin video “Until the night” jossa olin mukana voitti mm. Voice TV.n Garage Countdown kilpailun ja video sai runsaasti soittoaikaa Suomalaisilla musiikkikanavilla ja radioissa. Olin päätynyt Trubaduureilemaan joidenkin sattumusten summana myös laivoille. Rosie’s Playground niminen bilebändi perustettiin Jussi Kananoja Band.n korvaajaksi uudenvuoden aattona 2006 ja keikkaa on tehty ympäriinsä. Olenpas ollut vääntämässä myös mikserin nappuloita mm. Pave Maijaselle, Dave Lindholmille, Pelle Miljoonalle ja varmaan sadalle muulle artistille heidän keikoilaan. Tarina jatkuu, nähdään keikoilla.